Muutama kuva uudesta nahkarotsistani, joka on jo hieman kuvissa vilahdellutkin. Se on tainnut muuttaa päälleni pysyvästi. Kuvissa olen pukenut takin alle kesäkuussa Sokokselta ostamani neuleliivin, jossa on tuollaiset harsomaiset liehukkeet etukappaleessa. Passaavat takin kanssa mielestäni todella hyvin yhteen ja läpikuultava sifonki luo hienosti kontrastia kiiltelevälle nahalle.

Sain kuviin mielestäni aika hyvin kaiveltua muotoja ja materiaalit erottumaan kaiken tuon mustan keskeltä. Harmittaa vaan, kun muuten olis kerrankin omasta mielestä kivoja kuvia blogiin laitettavaksi, niin jostain syystä kuvat näyttää ainakin mun selaimessa liian punaisilta. En jaksanut säätää enää enempää. 😛

rotsi2

rotsi3

rotsi1

Kaulassa viime sunnuntainen kirpputoriostos ja ranteessa ukin vanha kello, joka on asusteistani ehdottamasti kaikista rakkain.

Takin hihojen alapuolet eivät ole nahkaa, vaan joustavaa kangasta, mikä mahdollistaa loistavasti hihojen ruttaamisen lyhyemmäksi. Juuri siten, kun minä hihani yleensä haluan. Takissa ei ole lainkaan vuorta, joten syksyn viiletessä sen voi kätevästi siirtää ulkoa sisäkäyttöön ja se jos mikä on aivan loistava ominaisuus, kun kyseessä on vaate jota ei raskisi heittää päältään edes nukkumaan mennessä. 🙂

Takki siis hankittu Porin Ratsulasta ja on Moda-ketjun omaa S.T.I.-merkkiä. Hintaa takilla oli nahkarotsille aika maltilliset 139 €

Tiedättekö sen olon, kun joskus tuntuu, että joku yksi ainoa vaatekappale skarppaa koko vaatekaapin sisällön ja nostaa oman pukeutumismotivaationkin ihan uusiin sfääreihin. Minulle tuo takki on juuri sellainen. Kaikki muutkin vaatteet yhtäkkiä paljon paremmilta kuin vielä kaksi viikkoa sitten, kun ne vaan yhdistää tulokkaan kanssa. Ja kaiken lisäksi takilla on se maailman paras vaikutus mitä vaatteella voi olla. Se saa mut tuntemaan itseni upeaksi. Ihan sama näyttääkö se siltä ulospäin, mut se on se olo.

Tuo parissa kuvassa näkyvä ukin vanha kello muuten kuuluu samaan voimauttavien vaatteiden ja asusteiden kategoriaan. Sen metallinen miehekkyys yhdistettynä suunnattomaan tunnearvoon on ihan lyömätön yhdistelmä. Uskaltaakohan takkia ja kelloa ede pitää yhdessä, ettei ihan mene överiksi tuo itsensä upeaksi tunteminen. 😀


Viikonlopun Helsinki-reissulla minulla ei ollut aikomustakaan suunnata ostoksille sunnuntain kirpparikäyntiä lukuunottamatta. Pienen ansan kuitenkin itselleni viritin vierailemalla lauantai-iltana oviaan auki pitäneessä gTiessa. Aikomukseni oli ihan vaan käydä moikkaamassa ihanaista kauppiasta ja hieman hiplailla ja haaveilla (tuotteita, ei kauppiasta) sillä välin, kun mun seuralaiset suuntasivat kasinolle seuraamaan jotain pokeripeliä.

Olen jo pidemmän aikaa ihastellut merkin pitkiä ketjukoruja ja miettinyt josko hankkisin mustalle dekolttiketjulleni isosiskon. Lauantaina sitten sovitin yhtä ketjukasaa, jonka lyhimmät ketjut kuitenkin olivat juuri väärän mittaisia sujahtaen rumasti tissivakoon. Satuin sitten asiasta Jennille manitsemaan jolloin hän osoitti yhden mallinuken kaulassa roikkunutta mustaa ketjukorua ja käski testata. Laitoin ketjut kaulaani ja siihenhän ne sitten jäi.  En enää peiliin katsottuani pystynyt riisumaan tuota ihanuutta. Itseni lisäksi myös kaikki muut paikalla olijat olivat sitä mieltä, että tuo kuvauksia varten tehty mallikappale oli kuin minulle luotu. Yksikään ketju ei ole tippaakaan väärän mittainen, vaan lyhyemmät jäävät kauniisti dekolteelle ja pidemmät roikkuvat selkeästi puskurin alapuolella.

2010_08_21_asu_2 copy 2010_08_21_asu

Lähtiessämme baariin Jenni totesi minun olevan kuin hänen kävelevä mallinukkensa. Ketjukasa nimittäin pääsi kaulassani jo valmiina roikkuneen gTien repaleisen farkuhuivin kaveriksi. Enää puuttui vilkkuvat mainosvalot otsasta. 😀 Mutta kauniita asioita nyt voi kasata päälleen samaan aikaan useampiakin, jos niistä kerran kovasti tykkää, olipa ne sitten mitä merkkiä hyvänsä. Itse asiassa ihastuin aika paljon tuohon huivin ja ketjun rosoiseen yhdistelmään. Nuo asusteet tullaan varmasti näkemään kaulassani samaan ikaan useamminkin.

Täysin shoppailematta ei siis reissusta selvitty. Kirppikseltä tehdyt löydötkin täytyy ehdottomasti esitellä teille, sieltä nimittäin löytyi yksi aarre keittiönkaappiin, pari juttua lisää kaulaan roikkumaan ja yksi syksyisten sadepäivien piristys ja pelastus.


Niin haikealta kuin kesän hidas hiipuminen tuntuukin, niin iloitsen kovasti siitä, että voi taas ottaa rakkaat bikerit käyttöön ilman, että varpaat kuolee lämpöhalvaukseen. Tänä aamuna taisin kuitenkin tehdä melkoisen virhearvion pukeutuessani farkkuihin, neuleeseen, bikereihin ja nahkarotsiin. No mut hei, aamulla meidän talon varjopuolen mittari näytti vaan jotain 14! Töistä tullessa saattoikin sitten vaivata pikku hiki.

Tulee ihan mieleen ne alkukevään päivät lapsuudessa, kun aamuisin oli vielä pakko pakata lämpimästi päälle, mutta iltapäivällä koulusta palatessa aurinko lämmitti houkuttelevasti ja kovin valheellisesti. Kavereiden kanssa sitten pakattiin takki, pipo, hanskat, kaulaliina ja jopa pitkähihainen pyörän tarakalle ja ajeltiin t-paitasillaan kotimatka. Kapinallisuus loppui aina kotitien päähän, jossa piti pysähtyä ja pukea kaikki vaatteet takaisin päälle, ettei äiti vaan suuttuisi.

Tänään illalla leffaan lähtiessä oli kuitenkin taas sen verran lämpötila laskenut, että saattoi vetää mekon kaveriksi uuden nahkaisen kaverini.  Sorry, kuvat ovat ihan puhdasta sontaa, mutta olen aikeissa pistää saman rotsin huomisille treffeille Bonon kanssa, joten ehkäpä viikonloppuna saadaan ihan asukuvaa uudesta tulokkaasta käytännössä.

nahkarotsi nahkareuna

Kiva pikku heräteostos Porin Ratsulasta. Minkä sitä nainen nahkatakkiriippuvuudelleen voi.

Yksi toinenkin ”heräteostos” tuli viime viikolla tehtyä. Kannoin nimittäin kaikki omat, saadut ja lainatut rahat Rajala Cameraan ja hain sieltä tällaisen:

70-200

Tämä ostos ei kyllä varsiaisesti kuulu blogin aihepiiriin, mutta olen siitä niin iloinen, että pitä intoilla vähän täälläkin. 😀 Nimitin kakkulaa heräteostokseksi sen takia, että vaikka 70-200 mm nyt onkin ollut ”pitäisi ehdottomasti hankkia”-listallani jo pidemmän aikaa, niin en ollut ajatellut hintavan hankinnan toteutuvan vielä ihan hetkeen. Mutta mitäpä ne asiat jahkailemalla paranee. Ja nyt olenkin sitten ihan super-iloinen ostoksestani.

Parit miljööhääkuvaukset on jo uuden työkalun kanssa takana ja täytyy sanoa, että toimii. Piirtoj a valovoima on kohdallaa,n enkä löydäkään lasista kuin yhden ainoan huonon puolen:  se nimittäin painaa lähemmäs 1,5 kg. Tietää kuvanneensa. Kyseessä siis Canon EF 70-200 mm f/2.8 L IS USM. Uudempaan versioon II en sentään raskinut sijoittaa, vaan ”tyydyin” vanhempaan kakkosen myötä markkinoilta poistuvaan malliin.

Huomenna otetaan suunta kohti Helsinkiä ja siellä Olympiastadionia. Saapi Bono ja pojat luikauttaa meille parit biisit. Ajateltiin jäädä koko viikonlopuksi nauttimaan viimeisistä kesäisistä vapaapäivistä pääkaupunkiin. Henkilökohtaisena tavoitteenani olisi kammeta itseni sunnuntaina Hietsun kirppiksellem muut suunnitelmat ovat melko avoinna. Suomenlinna houkuttelis kans, sillä en ole siellä koskaan käynyt.

Muualla kuin kirppiksellä mulla ei sitten olekaan noiden edellä esiteltyjen hankintojen vuoksi enää lupa shoppailla vaikka Helsingin vierailuilla ne putiikit aina kummasti koittaa vetääkin puoleensa. Eikä kyllä oikeestaan tarttis sieltä kirppikseltäkään hankkia yhtään mitään, mutta kai sitä vilkuilemaan saa mennä. Hahaa, kirpparishoppailua sellaisella kalastuksesta tutulla ’catch and release’-meiningillä. Vaanii mahtavia löytöjä ja sitten jos tekee sellaisia, niin jättää ne ostamatta. 😀

Hei, peukut pystyyn et huomenna ei oo liian lämmin bikereille ja nahkarotsille!!!