Nyt eletään hetkiä jolloin uskollisuus on koetuksella. Tukkani on ehtinyt kesäkuun alkupuolella suoritetun kampaajakäynnin jälkeen niin karmeaksi mättääksi, että koettelee totisesti päättäväisyyttä odottaa oma ihana luottokampaaja kesälomalta takaisin töihin sen sijaan, että syöksyisi karvainen pää kolmantena jalkana ensimmäiseen vastaan tulevaan puljuun joka suorittaa karvan katkaisua. Mutta mä aion olla vahva. Ensi keskiviikkona se päivä vihdoin koittaa, kun pääsen hikipuskastani eroon. Siihen saakka on yritettävä löytää luovia ratkaisuja joilla hillitä himonsa tarttua itse keittiösaksiin.

hattu3

hattu1

kuvista kiitos pomolleni heidille!

Mikäli keli ei olisi ihan nykyisissä astelukemilla, saattaisi eilen Vero Modasta löytämäni hattu olla oiva apu tässä taistelussa rumaa tukkaa vastaan, mutta ikäväkseni musta huopa sulattaa aivot  auringonpaisteessa vielä omaa mätästäni tehokkaammin. En ole edes ihan varma käykö tuo hattu edes minulle kovinkaan hyvin, mutta kovasti se vain silti viehätti. Olen kuitenkin monenmoisten päähineiden suuri ystävä, joten kyllä tämäkin joukon jatkoksi mahtuu. Ostospäätökseen saattoi vaikuttaa myötämielisesti myös se, että mulla on edelleen sitä VM/Only lahjakorttia jäljellä ja kun malttamaton olen, niin sehän kovasti polttelee lompakossa. Knalli kustansi  16,95 €, joten melko monta kymppiä mulle edelleen jäi myöhemmin tuhlattavaksi. Mustan lisäksi hatusta oli tarjolla harmaa versio.

En ole ihan varma kumpi on kamalampaa, tosi ruma tukka vai hatun alla kiehuva pää. Ehkä se ensimmäinen, joten lykkään tästä knallin päähän ja lähden polkemaan hikipäässä kotiin!


Sain kuin sainkin eilisestä asustani kuvia. Kukapa muukaan auttaisi bloggaajaa hädässä kuin toinen samanmoinen. Koska kameran kaukolaukaisijasta oli patterit loppu, niin soittelin kotimatkalla Encelle josko voisin poiketa pikaisesti hänen pihassaan kuvattavana. Ihana ystävä tietenkin auttoi ja nappasi kuvat.

Syyt miksi tämä asu ansaitsi tulla esitellyksi ovat:

20100707_2

A) Ootteko ennen nähneet mulla farkkusortseja? No en minäkään!

HenkkaMaukan nettikaupasta löytyi yksi malli josta oli olemassa koko ”superjättimursu” joten sellaiset tilata paukautin. Lahkeet oli mun makuun pikkaisen liian pitkät, joten nappasin muutaman sentin pituutta pois. Nyt ovat pituudeltaan mielestäni juurikin passelit. Lyhyet, mutta eivät liian. Mitä tuohon kokoon muuten tulee, niin mun olis kannattanut tilata myös yhtä kokoa pienemmät versiot ja koittaa ahtautua niihin, sillä nämä löystyi ihan hillittömästi ja roikkuvat nyt takamuksesta aika antaumuksella, mutta haitanneeko tuokaan.

20100707_1

B) Pitkästä aikaa mä pystyn vilauttelemaan olkapäitäni!

Mä tykkään kauheasti tuollaisesta olkapään paljastelusta, mutta pitkään aikaan sellainen ei ole ollut mahdollista. Muta nyt on, kiitos olkaimettomien liivien!

20100707_3

C) Uusi ihana neule!

Olkapää ei tietenkään vilahtelisi ilman sopivanlaista puseroa, mutta tuo takaa pidempi rento viskoosineule löytyi Flashin -50% aletangosta ja kustansi 15 €. Nyt se on päällä jo kolmatta päivää putkeen. (Nyt olis kuulema Flashille avautunut suomenkielisetkin nettisivut, mutta firman hakukoneoptimointi ei ole oikein kohdallaan, enkä siis onnistunut löytämään sivuja sitten millään, joten jää siksi linkittämättä.)

20100707_korvis

D) Uudet kesäkorvikset!

Turkoosi on väri, jota en osaisi päälleni vetää yhtään enempää kuin pienten korujen kokoisten pilkkujen verran, mutta tällaisina määrinä se on mitä ihanin ja raikkain kesäväri. Korvikset Pieces.

Tuli noista olkaimettomista liiveistä vielä mieleen yksi nettikeskustelu johon törmäsin. Ihmettelin tuossa pari viikkoa sitten, kun Google Analyticsistä huomasin, että kehonrakennukseen keskittyneeltä pakkotoisto-foorumilta oli tullut blogiini lähes 150 käyntiä. Piti sitten tietenkin olla sen etsivä ja selvittää, että miksi siellä on ollut linkki tänne. Löysin ketjun jossa keskusteltiin mm. siitä, miksi jotkut pukeutuvat niin, että rintaliivien olkaimet näkyvät ja sitä kautta päästiin erilaisiin rintaliiveihin ja joku oli sitten linkannut minun rintsikkapostaukseni sinne esimerkkinä isokokoisellakin toimivista olkaimettomista. Maailmassa on kuitenkin monia mielipiteitä ja niin oli tästäkin asiasta. Minun rintsikkakuvaani kommentoitiin mm. seuraavasti:

Nämä nyt on makuasioita mutta tossa on mun mielestä loistava esimerkki täydellisen EPÄONNISTUNEISTA suuririntaisen liiveistä. Tuo kuva jos mikä todistaa täydellisesti sen miksi esim. isorintaisille (luomuille) ei olkaimettomat liivit sovi. Ei helvetti kuinka rumaa. Aivan liikaa kangasta (eli koko rinta peittyy), näyttää mammamaisilta ja tulevat tekemään kantajastaan aivan hitosti lihavamman näköisen kuin oikeasti onkaan. Leventävät/latistavat rintaa eivätkä nosta laisinkaan. Tuo on niin kauhukuva kuin olla ja voi. Isorintainen nainen (edelleen, ei implantteja) tarvii aina, ihan aina-aina-aina olkaimelliset liivit, ja säädot mieluusti kohtuu lyhyellä jotta ne rinnat nousevat reippaasti ylös eivätkä peitä puolia ylävartalosta (antaa harhakuvan isosta vatsasta). Isot rinnat on nostettava ja tuotava yhteen tai tekee itsestään mammaisen ja lihavamman.

Tää on kyllä koko bloggailun suola, kun aina silloin tällöin päätyy mitä erilaisimpiin yhteyksiin esimerkiksi siitä miten kamalalta joku voi näyttää. 😀

EDIT: Oma ajatusmaailmansa pitäisi ymmärtää näköjään kirjoittaa tällaisissa tapauksissa aina täysin auki. Ennen kuin kommenttiboksiin tulee lisää ns. lohduttavia kommentteja, niin todettakoon, että minä en ole edes meinannut pahoittaa mieltäni tuosta tänne lainaamastani kommentista. Olin ennen kaikkea vain huvittunut ja kuten itse sanoin, maailmassa on monia mielipiteitä. Koska kyseessä oli kuitenkin osaltaan itseeni viittaava keskustelun pätkä halusin sen tänne lainata. Tavoitteenani ei ollut kerätä kommenttiboksia täyteen tarpeettomia kehuja ja lohdutuksia. Eihän ne positiiviset kommentit ikinä haittaa, mutta tällaisissa yhteyksissä niistä tulee aina sellainen olo, että jokin kirjoittamani asia saa ihmiset kuvittelemaan minun kerjäävän positiivisia kommentteja tai mikä vielä pahempaa, muita ihmisiä haukkuvia tai vähätteleviä kommentteja. Tällä viittaan niihin kommentteihin joissa puolestaan käsitellään yhtenä stereotypisenä ryhmänä kaikkia pakkotoisto-foorumin ihmisiä ja mollataan  toisenlaisia kauneusihanteita. En tykkää sellaisesta käytöksestä. Ihmetellä saa ja keskustelu on sallittua ja toivottua, mutta ei sorruta typeriin yleistyksiin. Jooko? Mut kiitokset silti kaikille kommentoijille. Tiedän, että hyvää te kaikki tarkoitatte! 🙂


Jos eilen oli mieli maassa, niin vastapainoksi heräsin tänään todella hyvällä tuulella. Tai no, en mä koskaan herää hyvällä tuulella, kun mun mielestä herääminen on maailman vastenmielisin juttu, mutta meni ehkä kaksi sekuntia kun tajusin, että mikä päivä tänään on ja sitten mieleni jo kirkastuikin. Äkkiä suihkuun, kuteet niskaan ja heti yhdeksän jälkeen hirveällä kiireellä lähimpään äänitallenteita kauppaavaan puotiin. Kun hakemaani ei heti kahdessa sekunnissa löytynyt kiiruhdin hädissäni myyjän kimppuun, joka ohjasi oikealle hyllylle. Ja siellä se minua odotti, päiväni pelastus ja hyvän mielen tuoja!

Ai että mikä oli näin mahtavaa, että piti heti aamusta kirmata lyömään pankkikorttia tiskiin? No Amorphiksen dvd ilmestyi tänään!!!

amodvd

En malttanut pitää ostostani pussissa, vaan tuijottelin pari biisiä heti työpäivän alkajaisiksi ja täytyy sanoa, että työtkin maistui heti paljon paremmalta. Nyt sitten istun onnellisena kotona tuijottamassa 1. levyltä löytyvää Oulun keikkaa, kun mies pakeni baariin katsomaan potkupalloa. Ah, ihana romanttinen ilta Amojen kanssa. 😀

Myynnissä oli kahden dvd:n settiä ja myös boksia, jossa on dvd:n lisäksi kaksi cd:tä ja tokihan minä hankin tuon jälkimmäisen, joka oli ulkoisestikin paremman näköinen paketti. Nyt sitten seuraavaksi odotellaan innolla syksyllä ilmestyvää levyä, joka koostuu Amorphiksen kolmen ekan levyn biiseistä uudelleen sovitettuna ja nykyisen solistin tulkitsemana. Se on juurikin sitä mitä minä olen jo pitkään toivonut. Tykkään todella paljon myös amojen vanhoista biiseistä, mutta nykyinen laulaja Tomi Joutsen on mun ehdoton lemppari, joten mahtavaa kuulla vanhempia biisejä hänen tulkitsemanaan muutenkin kuin jotain harvoja keikoilla. Me so happy!

amodvd3

Mulla on sellainen ikävä tilanne, että mun ja mun lemppari rokkipoikien kiertueaikataulut ei tunnu tänä kesänä menevän oikein yksiin ja voi käydä niin ikävästi, etten näe bändiä lainkaan vaikka festareita kiertävätkin. Niinpä minulla onkin meneillään varasuunnittelma ja katselin juurikin eilen lentoja ja hotelleja netistä sillä ajatuksella, että tekisin marraskuisen näyttökokeen jälkeen pienen reissun ja piipahtaisin Lontoossa sattumoisin juurikin silloin kun Amot ovat siellä keikalla. 😀 Suotakoon nyt tämän verran järjetöntä fanitusta, kun en teini-iässä sortunut moiseen minkään höttöisen teinibändin kohdalla.

Mun Amorphis innostukseni on jopa sen verran vakavaa laatua, että olen vakaasti sitä mieltä, että jos mun pitäisi valita yksi ainoa bändi, jota kuuntelisin loppu ikäni, olisi se ehdottomasti juuri kyseinen orkesteri. Mä olen myöskin sitä mieltä, että jos joskus menen naimisiin, niin Amorphiksen Her Alone olis mitä parahin biisi häissäni soitettavaksi. Ja kyllä, mä olen ihan tosissani.

amorphis_kino_joulukuu

Kuva viime joulukuiselta keikalta Porin Kinosta

Mutta mitäs mun lemppibiisit sitten oikein on? Ihan suunnattoman vaikean kysymyksen esitin itselleni. Jos nyt muutamia mainitsen niin ainakin seuraavat nousee ekana mieleen: Towards And Against, The Smoke, Alone, Sampo, Her Alone, Sky Is Mine, Majestic Beast ja ja ja ja vaikka mitkä muut.

amorphis_kino_joulukuu

Kuva viime joulukuiselta keikalta Porin Kinosta

Onko siellä ruudun toisella puolella ketään muuta Amorphikseen hurahtanutta? (Yhden ainakin tiedän joka tykkää! 😀  ) Ja jos on, niin mitkä biisit kolisee kovimmin?

Her Alone

Only one can make me do my good deeds

only one and the shadow of that one

only one can make me do my evil deeds

only one and the shadow of that one

Her alone I will lend my ear to

only her will I obey

her alone I will always want to serve

only her I will defy

Only one can make me do my good deeds

only one and the shadow of that one

only one can make me do my evil deeds

only one and the shadow of that one

Her alone I will lend my ear to

only her will I obey

her alone I will always want to serve

only her I will defy

Only one can make me wage all my wars

only one and the shadow of that one

only one can make me do all my deeds

only one and the shadow of that one

My understanding under her advice

birth of my knowing under her advice

my desires I fulfill by revolting

hah! Eka keikka katsottu. Nyt sitten toisen DVD:n Summer Breeze Open Air 2009 keikan kimppuun!!!