Olen maailman viimeinen ihminen, jolta kannattais kysyä kampausvinkkejä. Siitä huolimatta aiheesta kuitenkin silloin tällöin udellaan, kun harvakseltaan onnistun kieputtamaan tukkani johonkin muuhun asentoon kuin väsyneelle takkunutturalle.

Tässäpä siis kuvia mun eilisestä kahden pinnin virityksestä ja mun onnettomat vinkit hiustenlaittoon. Joku muukin esimerkkikuva löytyy. Mistään muusta en mitään tiedä paitsi tällaisen hennon, helposti takkuuntuvan hiuksen käyttäytymisestä.

1. Ihan puhdas ja pesun jälkeen harjattu tukka on pahin vihollinen. Siitä ei saa väsättyä yhtään mitään. Jos siis on jokin tilaisuus tiedossa, mihin haluaisi karvojaan mutkalle kieputtaa, niin pesuhommat pitää ennakoida ainakin edelliselle päivälle.

Itse mokasin juuri viime torstaina, kun pesin hiukseni vasta kolme tuntia ennen muotinäytöstä. Eikä se reuhka suostunut mihinkään yhteistyöhön, joten joduin tyytymään tylsään valkin kanssa tehtyyn nutturaan.

2. Volyymiä kampauksien pohjaksi saa esimerkiksi kreppaamalla ja harjaamalla sitten krepit auki. Koska kreppaaminen on kuitenkin raivostuttava homma, saa suht saman lopputuloksen, kun jättää pesun jälkeen hiukset harjaamatta ja antaa sen takuttua yön yli. Kun sitten takkuun kuivuneet hiukset aamulla harjaa, niin on kuulkaa sitä volyymiä. 

Yllä kohdassa 2 kuvailtu tilanne (ilman sitä kreppirautaa 😀 ) ja siltä pohjalta väsätty kampaus. 

3. Hento hius tarvitsee tukea ja rakennetta lisäksi vielä pullostakin. Hiuspuuterit ja rakennesuihkeet toimii. Omia suosikkeja mm. kuvassa näkyvät Biozellin Texturizing spray ja uusi Puff Me -hiuspuuteri. 

4. Älä suunnittele. Ihan turhaan kuvittelet mielessäsi jonkun upean kampauksen, jota lähdet tavoittelemaan. Ei se onnistu kuitenkaan. Kysy hiuksilta mihin asentoon ne itsekkäät paskapäät haluaisivat tänään asettua ja myötäile parhaasi mukaan.

5. Kun tukka sitten vahingossa kiepsahtaa jotakuinkin siedettävään asentoon, pidä huoli että pinnit ovat ihan just siinä käden ulottuvilla ja tartu välittömästi kiinni onnistumiseesi. Uudelleen se ei tule enää onnistumaan.

6. Tuuttaa äkkiä kilo lakkaa päälle. 

7. Piilota ne loput väärässä paikassa harottavat suortuvat työntämällä ne johonkin muun sotkun sekaan ja tuuttaa lisää lakkaa. Yksittäisiä hiuksia voi aina myös nyppiä pois, jos pilaavat muuten hyvän tötterön.

8. Älä liikaa katsele tuotostasi muista suunnista kuin edestä päin. Ei siitä takanäkymästä niin kannata ressiä ottaa, kun eihän sitä itse nää.

Lähes edellä kuvatulla metodilla on syntynyt mm. tämä kiva kiharakampaus. Erotuksena se, että  hiuksia ei harjattu auki, vaan hyödynsin yön aikana nutturalla kuivuneiden hiusten saamat kiharat sellaisenaan.

Postauksen ekat kuvat oli otettu aamulla heti tukkaoperaation jälkeen. Ulkona otetuissa kuvissa kiehkura oli jo palvellut koko päivän ja nuhjaantunut neljän tunnin bussissa istumisesta ja sotkeentunut pyöräillessä. Mutta ehkä noista sivu kuvista vähän saa selkoa mistä oli kyse.

Eli ihan vaan nosteltu ja käännelty käsin vähän mutkalle sellaiset takusta auki harjatut ja sitten ihan hieman tekstuurisprayn kanssa tupeeratut hiukset ja sitten pari pinniä sekaan. Aika hatara viritys oli siis tämä, pysyvämpi olisi kaivannut enemmän työstöä ja kiinnitystarvikkeita. 

Näillä ohjeilla saa samanlaisia kampauksia kuin omanikin on. Eli sitä saa, mitä sattuu tulemaan.

Internetistä löytynee ihan oikeitakin tutoriaaleja. (Itsehän en toki sellaisia käytä ja sen kyllä huomaa. :D)

 


Sana selfie on kenties vakiintunut käyttöömme vasta viimeisen vuosikymmenen aikana, mutta toiminta sanan takanahan on toki jo paljon vanhempi juttu. Robert Cornelius nappasi Philadelphiassa meitsien jo vuonna 1839 ja minäkin tulin harrastuksessa heti kohta perässä n. 165 vuotta myöhemmin. 

Mulla on albumissa tallessa selfieitä aikäväliltä 1998-2005 tai -06. (Se on siis ihan oma erillinen selfiealbumi!) Ja siitä eteenpäin kuvatut omakuvat puolestaan täyttävät erinäisiä cd-levyjä ja kovalevyjä. Muistan ottaneeni ekat käden mitan päästä napatut oman pärstän kuvat jo yläaste-ikäisenä, eli välillä -94-97. Niitä ihan ekoja en kuitenkaan valitettavasti ole vuosiin nähnyt, vaan ovat jossain tiukassa tallessa.

Omakuva-albumin eka kuva on huhtikuulta 1998.

Tuolloin parikymmentä vuotta sitten nämä selfiet liittyivät aina selkeästi filmirullan vaihtamiseen. Sattui olemaan just vielä yksi ruutu jäljellä, mut halusi jo saada filmin matkaan Ifolorille ja uutta kameran sisään. Niinpä se viimoinen ruutu tuli usein tuhlattua omaan naamaan.

Kuten kuvasta näkyy, ei kuvan kanssa voinut tuohon aikaan olla yhtä kranttu kuin nykyään. Se oli se yks kuva, tuli mitä tuli. Vaikka kuinka oli mököttävä ilme, epäterävä otos ja karmea kaksari, niin se ruutu oli säilyttämisen arvoinen. Toista se on lapset nyt älypuhelin-aikana! 😀

Osa näistä kuvista on saattanut joskus jo blogissa vilahtaa, mutta tuskinpa haittaa. Tässä siis vahvaa selfietoimintaa vuosilta 1998-2006 tai ehkä 07. Albumissa loppuu aikamerkinnät kesken. Kuvat ovat samalla mahtava katsaus mun nuoruuden tukkahommiin!

Se oli tuolloin alkuaikoina näköjään vähän vakavampaa hommaa nuo selfiet. Mut hei, mörrimöykyllä on tiara!

Uu, toukokuussa -99 valokuvauksen harrastaja Korhonen on oikein hullutellut tuplavalotuksella. Olin tainnut juuri saada mun ekan oman järjestelmäkameran.

Pitkän punaisen kauden jälkeen päädyin mustaan hiusvärin ystäväni nähtyä unen, jossa minulla oli musta tukka. "No kävikö se musta mulle?", kysyin kaveriltani ja sain myöntävän vastauksen. Seuraavalla välitunnilla käveltiinkin jo kauppaan tukkaväriostoksille. 

Vuoden 2001 kuvista ekassa on mutrusuu lähdössä baariin ja toisessa kuvassa poseeraa pörrötukkainen ja väsynyt ripari-isonen. 

Eka opiskeluvuosi Porissa. Tiukka rokkimimmi-kuva otettu Kotiteollisuuden keikalla ja hymyilevämpi otos ekan oman kodin sohvalla. Jälkimmäisestä kuvasta muistan äidin todennenn, että "en tunnistanut sua tästä kuvasta!"

EDIT: Tässä kohti muuten vaihdetaan näköjään filmistä digiaikaan!

Tästä tukasta lähti vuonna 2002 mun ja kampaajani Maikun yhteinen taival. Melko monta kertaa on sen jälkeen tullut istuttua Hiusmuotoilukeskus Glazessa hänen käsittelyssään. Kuva on otettu opinahjoni SAMKin silloisen uudisrakennuksen avajaispäivänä. Luokkamme toteutti kemuista suoran tv-lähetyksen paikalliskanavalle ja minä olin yksi illan juontajista.

Alkuvuodesta 2003 tukka oli kuosissa, mutta muija ei muuten niinkään. Painoa oli muutamassa kuukaudessa pudonnut jopa lähemmäs parikymmentä kiloa ja puntari näytti huonoimmillaan 47 kg. 

Baarilookeja marras- joulukuulta 2003

Kesällä 2004 tukka oli superlyhyt!

Loppukesästä 2004 jännitin Helsingissä puistonpenkillä hetken päästä edessä olevaa harjoittelupaikan työhaastista. Sain paikan! Ja syksyllä sitten puuhailinkin Maikkarin studiolla Suoraa Huutoa talk shown parissa.

Taisin joskus väittää, etten oikein rusketu, mutta kesällä 2005 asia oli toisin. Tässä kuvassa näytän mielestäni kyllä ihan vieraalta. 

Joskus 2006-2007 vuosien tienoilla selfiekuviin tuli näköjään mukaan tissit!

Tästä eteenpäin olenkin sitten taltioinut itseäni ahkerasti tänne blogiin. Ei siis yksikään ihana tai kamala meikki- tai tukkatyyli ole jäänyt vuosien varrella ikuistamatta! 😀


 

Kampaajalla käynnistä on jo kuusi viikkoa, joten tukan väri oli todellakin ehtinyt kulahtaa. Sain tuolloin Maikulta mukaani lopun tuubin pinkkiä Color Maskia, mutta en vain laiskuuttani ollut saanut laitettua sitä hiuksiini, vaikka sävy oli häipynyt hiuksistani jo viikkoja sitten.

Ja aatella, olin nuorempana se tyyppi, joka värjäsi hiuksiaan ihan viikottain! Nyt en ole enää vuosiin värjännyt hiuksiani itse, vaan tukkani on saanut uutta sävyä ainoastaan kampaajan tuolissa.

Eilen kuitenkin sain vihdoin otettua itseäni niskasta kiinni ja tuutattua tätä KC Professionalin Purple Rainia päähäni jotenkuten huolimattomasti. En siis todellakaan tehnyt mitenkään tarkkaa työtä taikka kammannut väriä tasaisesti hiuksiini, vaan hieroin suoravärin pitkiin osiin samoin kuin olisin laittanut shampoota. Annoin värin vaikuttaa n. 25 minuuttia (ohje on 15-30 min) ja tässä lopputulos:

Kyllähän siitä taas ihan pirteän pinkki tuli! Jos nyt koittaisin olla hieman ahkerampi ja lisäisin väriä seuraavan kerran jo vaikka parin viikon päästä. Olisinkohan niin aikaansaava?

Mulla siis laitettiin tätä samaa suoraväriä silloin myös kampaajalla käydessä ja väri pysyi suht näkyvänä noin kolme viikkoa. Ja koko sen ajan myöskin väriä lähti aina ihan näkyvästi hiuksia pestessä. Tämän sai aina huomata hotellin valkoisia pyyhkeitä käyttäessä. 😀

Odotan siis värille jälleen aika samaa muutaman viikon elinkaarta. Jos nyt tämän tuubin avulla selviäis vielä ainakin tän kesäkuun ja katellaan kampaajakäyntiä sitten taas vaikka heinäkuulle.