Miten se voikin muutaman millin tukan lyheneminen saada olon niin paljon keveämmäksi ja freesimmäksi! Lähtihän tänään toki ihan hyvä pätkä tuosta pitkästä osastakin, mutta se on silti aina noiden sivujen lyhyeksi trimmaaminen, joka saa mut aina tuntemaan, että olen taas siistissä kuosissa. 

Kävin tänään luottokampaajallani Maikulla Hiusmuotoilukeskus Glazessa ja annoin hänen tehdä tukalleni mitä haluaa. Kuvissa ihana lopputulos.

Kuvat otettu niin heti kampaajalla käynnin jälkeen, että näkyy vielä vähän ikävästi ylimääräistä väriä hiusrajoissa. Mutta kun halusin ottaa kuvia niin kauan kuin hiukset on vielä olivat tuolleen kivasti auki Maikun laittamana. Kun huomennahan minä kuitenkin taas sutaisen tukan tutusti nutturalle. 

Mittaa lähti aika paljon  ja latvasta tehtiin aiempaa rikotumpi. Pituus on nyt sellainen, että hiusten auki pitäminenkin voisi ehkä tulla useammin kysymykseen.  (Aiempi pituus näkyy esim tässä kuvassa)  Tykkäsin ainakin tästä kuvien kampauksesta ihan tosi paljon. Mutta ei se silmille valuvien suortuvien aiheuttama ärsytys mihinkään kadonnut.

Mitä väriin tulee, niin iempikin väri oli punertava, mutta tänään hiuksiin laitettiin entistä kylmempiä punaisen ja violetin sävyjä. Lopputulos on kiva sekoitus erilaisia tummuusasteita ja useampia sävyjä.

haalari – Asos Curve / rintsikat – Pour Moi / korvikset – Pilke Design

Olen viihtynyt tässä samassa pitkä päältä, sänki sivuilta -hiusmallissa nyt jo pari vuotta, mutta kyllästymisestä ei ole vielä merkkiäkään. Tuntuu vaan niin täydellisen minulta.

 


-sisältää kaupallisia linkkejä, merkitty tähdellä *-

Junarose ilahdutti minua viime viikolla lähettämällä tämän vaalean kukkabomberin, jota sovittelin heidän showroomillaan viime syksynä ja se on sinisävyisten kuvioidensa vuoksi ihan täydellinen pari noille saman merkin vaaleille suosikkifarkuilleni. Tämä ei ole päivän asu, tämä on lähes koko kuluneen viikon asu ja hieman edellisenkin viikon. T-paita vain välillä vaihdellut.

Ai että muuttui olo taas niin paljon koko kuula ja naama freesimmäksi, kun kävin eilen kampaajalla ajeluttamassa sivut siisteiksi. Kampaajani Maikku siinä koneella suristellessaan sitten iloisesti totesi, että "voi, että kun täällä kimaltelee!". Viereisessä tuolissa istunut tuttavani luuli, että olen suihkutellut päähäni jotain kimallelakkaa, mutta valitettavasti Maikku kyllä tarkoitti mun harmaita hiuksia. Mutta kovin kauniiksi sanoiksi hän asian osasi pukea. 

Tilanne on siis kuitenkin se, että mulla on jo pidemmän aikaa pukannut harmaita haivenia ohimoille ja takaosaan. Ja ne pirulaiset on jostain syystä sellaista sorttia, että pyrkivät töröttämään pystyssä paljon muita hiuksia hanakammin. Siksi ne osuvatkin aina ikävästi silmään peiliin katsellessa ja sitten tulee epätoivoinen tarve alkaa nyppimään noita hopeisia hattivatteja pinseteillä. En siis ihan nyt ole vielä sinut tämän käänteen kanssa. 😀 

Mut yritän lohduttaa itseäni sillä, että nämä on varmaan vaan yksittäisiä kapinallisia ja oikeasti harmaantuminen odottaa minua vasta joskus lähempänä kuuttakymppiä mikäli perheen ja suvun harmaantumisaikataulua on uskominen. 

Missä iässä teiltä on alkanut löytyä harmaita hiuksia? 

farkut ja bomber – Junarose (saatu) / t-paita – J.Lindeberg / kengät – Ten Points / kameralaukku – Olympus (saatu)

Junarosen oman nettikaupan lisäksi Tätä hempeää takkia* on saatavilla ainakin Ellokselta. Mikäli bomber ei ole oma juttusi, mutta pidät kuosista, niin samasta kankaasta on olemassa myös mekko*. Oma takkini on kokoa M.


Olen tänään käyttänyt aikaa hiustenlaiton parissa enemmän kuin normaalist kuukauden aikana yhteensä. Olen kuvannut asuja yhteen blogiyhteistyöpostaukseen enkä halunnut näyttää samalta kaikissa kuvissa, joten aamu alkoi hiusten suoristamisella ja myöhemmin tuli väsättyä mm. näissäkin kuvissa näkyvä pallokorvakampaus.

Senkin kanssa tuli kyllä koettua jokunen epätoivon hetki, kun en meinannut millään osata vääntää kahta suht saman näköistä tötteröä. Lopulta onnistuin tyydyttävästi ja ai hitsi, että tykkäänkin tästä kampauksesta. Tuli kyllä vähän mieleen Muumien Noita. Vaikka sillä kyllä onkin sellaiset suipommat tukkaviritykset, mutta kaksi nutturaa kuitenkin.

Kaikkien muiden kuvien lisäksi ikuistin myös päivän oikean asun. Päälle päätyi jälleen kerran nuo pari klassikkoa, jotka pelastavat tilanteen aina kun ei jaksa käyttää kahta sekuntia enempää vaatekaapin edessä mietiskellen, eli farkut ja raitapaita. Yhtä täydelliset yhdessä joka kerta. 

farkut – Kapp Ahl (saatu) / t-paita – Esprit / takki – Talkabout / kengät -Vagabond / huivi – Becksöndergaad /korvikset – Aarikka