Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä.
Tämän viikon arkikuva on tältä aamulta ja totean vaan että:
1. OHO HUPS!
3. Mitäs mä just eilisen postauksen lopussa sanoinkaan…. 😀 😀
Palataan huomenna langoille uusien asukuvien kera!
Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä.
Tämän viikon arkikuvassa on kaksi elementtiä, lapsi ja skumppaa. Näistä kahdesta kuohuviini kuuluu arkeeni huomattavasti useammin kuin mukulat. Ja ei, kyse ei ole siitä, että siemailisin kuohuvaa jotenkin erityisen usein, mutta mä vaan olen tosi vähän tekemisissä ipanoiden kanssa.
Kuvan lapsukainen, Iinan Nöpsy, on itse asiassa eniten arkeeni kuuluva pikku ihminen. Voi kuulostaa jotenkin tylyltä, mutta en ole paljoakaan tekemisissä sellaisten kavereideni kanssa, joilla on pieniä lapsia. Välit ovat useimpien kanssa vain luonnostaan etääntyneet heidän perustettuaan perheen. Iinan kanssa kuitenkin ystävyyssuhde on pysynyt tiiviinä ja läheisenä pikku Nöppiksen lähes kolmen vuoden takaisen syntymänkin jälkeen. Vietänkin aikaa tämän kuvan pikkujätkän kanssa lähes viikottain.
Viime viikolla suuntasimme kolmestaan yhteen blogitilaisuuteen, missä skoolasimme Nöpsyn kanssa drinkeillä, minä kuohuvalla ja nuori herra vedellä, ja herkuttelimme pienillä cocktailpaloilla. Tämä pieni ystäväni yllättää minut kerta toisensa jälkeen olemalla niin tottunut ja hyvätapainen ravintolakävijä. (Mitä nyt kerran yritti virittää minulle liukkaan sushiansan!)
Vaikka en noin niin kuin yleisellä tasolla koe olevani kovinkaan lapsirakas (ihan lähisuvun pikku ihmistaimet ovat toki rakkaita), niin tämän tyypin kanssa huomaan usein kokevani yllättävän lämpimiä läikähdyksiä sydämessäni. Spontaani halaus reiteni ympärillä, kun teen lähtöä, tai nopea käteni silitys kesken ruokailun kertovat, että Veera-täti on ihan jees.
Ehkä mä siis olen sittenkin vähän lapsirakas, mutta taidan olla sitä vaan tosi valikoidusti.
Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä.
Musta on tullut sillä tavalla "mummo", että toisin kuin nuorena, en enää nykyään uskalla pyöräillä talvisin, vaan vaihdan syksyllä ihan suosiolla kävelyyn liukkauden saavuttua. Olen siis vähän nössö.
Kevään yksi kohokohtia onkin sitten se hetki, kun vihdoin saa pyörän taas alleen ja liikkuminen nopeutuu ja helpottuu sen ansiosta aivan huomattavasti. Työmatkankin hurauttaa vaivaisessa viidessä minuutissa. Ja ihanaa, kun enää ei tarvitse venyttää käsiään kauppakasseja kantaessa!
Olen ehtinyt ottaa tuon kuvassa vilahtavan mummopyöräni käyttöön jo muutama viikko sitten käytettyäni sen ensin keväthuollossa, mutta sporttisempi ajopelini ei ole vielä ehtinyt ulkoilemaan. Ajelen mummiksellani siis lyhyet arkiajot kuten työmatkat, kaupassa käynnit sun muut ja toinen fillari on sitten huvin vuoksi -ajelua varten.
Tulevalla viikolla olisi vihdoin suunnitelmissa korkata myös toisen pyörän ajokausi, mutta arvelen, että pitänee aloittaa jollain maltillisella vaikka 10 km matkalla, jottei hanuri raukka ihan järkyty!
Joko sulla on paljon kilometrejä takana tälle keväälle vai ootko rohkelikko joka pyöräilee ympäri vuoden?
-Kuvan Nopsa saatu-