04.09.2017

Posted at 22:16h in Yleinen by
0 Likes

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Olen tainnut mainita, että olen maailman laiskin hiustenharjaaja. Menee helposti aina 2-3 viikkoa koskematta kuontaloon harjalla tai kammalla. Syy on yksinkertaisesti se, että harjaamattomana hiukset pysyy paljon paremmin nutturalla ja tötterö on paljon muhkeamman ja kivemman näköinen. Niinpä pyöräytän tukan yleensä kiinni jo kosteana katsomatta edes hiusharjaa päin.

Kun tuota toistaa tosiaan vaikka kolme viikkoa, niin aletaan olla jo siinä tilanteessa, että karvakasa alkaa jo muodostaa aloittelevia rastapaukkuja ja siinä vaiheessa on jo ihan pakko tarttua selvityssuihkeeseen ja harjaan, jos ei halua joutua luopumaan jo kohta koko tukasta. 

Aina ei oma kärsivällisyys riitä tähän operaation, joka kestää helposti parikymmentä minuuttia, kun hiukset on käytävä läpi pieni osio kerrallaan. Onneksi apu löytyy läheltä. Muru on sitä paitsi paljon hellempi harjaaja kuin minä itse, joten takut saavat kyytiä kevyesti ja kivuttomasti.

Hän yritti mulle kyllä kovasti ehdottaa, että voisin koittaa ottaa tavakseni harjata hiukset tästä lähtien edes pari kertaa viikossa. Mä puolestaan mietin, et pitäiskö ajaa vaan kaikki pois, kun tuntuu tukasta huolehtiminen olevan itselle niin mahdoton ajatus. 😀

Kun nyt pitkästä aikaa tuli takkukasa setvittyä, niin tulikin pitkästä aikaa taiottua tukka jollekin muulle mutkalle kuin nutturalle. Kun kosteana kiinni laitetut hiukset tänään avasi, oli tilalla kivat kiharat joista syntyi kolmen pinnin avulla näin kiva kampaus.

 

 


24.08.2017

Posted at 21:57h in Yleinen by
0 Likes

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Ai että, mies teki eilen aivan loistavaa tomaattikeittoa ja isosta kattilallisesta riitti tänään lounaaksikin. Ehdin kantaa mikrossa polttavaksi kuumentuneen soppalautasen juuri pöytään saakka, kun tajusin kuinka suuressa vaarassa olinkaan juuri ollut hosuessani keittokattilan ja kauhan kanssa.

Sillä mikä onkaan tomaattikeittoroiskahdukselle alttiimpi asia kuin ensimmäistä kertaa päällä oleva puhtaan valkoinen pusero! No ei sitten mikään. Ei ole mitään muuta materiaa, joka niin kovasti vetäisi puoleensa tomaattikeittoa, ketsuppia, punajuurta tai punaviiniä kuin valkoinen paita. Vetovoima on sitä suurempi, mitä uudemmasta vaatteesta on kyse.

Sain lautasen käsistäni ja ihokarvani olivat kauhusta pystyssä. Paidasta oli päästävä eroon ennen lusikkaan tarttumista! Niinpä päädyin nauttimaan keittolounastani ilman paitaa. Ja ottamaan siitä vielä kuvan, kun kamera oli siinä jo valmiiksi jalustalla. Ehkäpä arkikuva olisikin pitänyt olla tilanteesta, jossa näkyy, että otan kuvaa itsestäni syömässä keittoa tissiliiveissä. 😀 😀

Arkea on myös kuvan nurkista pilkistävä kaaos. Ei ole taas hetkeen ehtinyt ja jaksanut paneutua kodin siisteyteen. Ehkä viikonloppuna koittaa siivouspäivä.

Niin ja se sairaan hyvä mausteinen ja nopeasti valmistuva tomaattikeitto, se oli valmistettu tällä ohjeella. Suosittelen!

 


13.08.2017

Posted at 17:32h in Yleinen by
0 Likes

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Kun pääsin eilen paikan päälle Kankaanpään Vauhdin Festivaali -tapahtumaan, ehdin hetken olla vähän ihmeissäni, että mikä tässä nyt oikein on ideana. Että mikä saa ihmiset sankoin joukoin tuijottelemaan niitä kulkuvälineitä. 

Mutta, niin vain tuntia myöhemmin oltiin molemmat toimittajan kanssa ihan jo fiiliksessä mukana ja katseltiin silmät pyöreinä  ohitsemme driftannutta kuorma-autoa ja toivottiin innoissamme vielä lisää komeita sivuluisuja ja kumin polttoa kuviin. 

Ehkä suuren osan fiiliksesta teki kuitenkin se kevyt vaarantunne, jota koin tuossa keskellä liikenneympyrää. Hyppäsi nimittäin sydän pari kertaa melkoisesti kohti kurkkua, kun jollain kuskilla ei auton keula pysynytkään ihan menosuuntaan, vaan kärry pyörähti nokka itseä kohti tuohon kiveykselle saakka.

 Ehdin jo nähdä elämäni vilahtavan silmieni ohitse ja mietin millaisia otsikoita lehdet kirjoittaisivat lehtikuvaajan kohdattua loppunsa auton syöksyttyä päälle. Ehkäpä ne julkaisivat sen viimeisen ruudun jonka ehtisin ottaa juuri ennen törmäystä.

Ei se oikeasti ihan niin vaarallista ollut, mitä laukkaava mielikuvitukseni antoi ymmärtää. Eihän tuohon paikkaan olisi muuten meitä kuvaajia päästetty, mutta tälleen tottumattomana hieman meinasi jännittää.

Ihan pikkiriikkisen jännitti myös päästessäni yhden näytösajoon osallistuneen kuskin kyytiin. Instasta voit tsekata millainen oli ilmeeni, kun kuski painoi lähdössä Audi R8:n tallan pohjaan. Kyseinen peli kun kiihtyy nollasta sataan n. kolmessa sekunnissa. Vähän otti mahanpohjasta. 😀

Että olihan melkoisen vauhdikas työpäivä! I love my job.

 

Kuva: Tuuli Heervä