29.04.2017

Posted at 13:57h in Yleinen by
0 Likes

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Sanasta arki, mulle tulee ihan ekana mieleen aikaiset aamut. Ja mä en ole sitten yhtään aamuihminen. Kaikki ennen kello yhdeksää on mulle superaikaista ja tunnen itseni ihan zombieksi vähintään tunnin ajan sängystä noustuani. Omassa arjessani mulla on kyllä aika useinkin päiviä, jolloin saan nukkua rauhassa aamupäivään saakka, mutta  kyllä silti arki-sana kiteytyy mielessäni juurikin aikaiseen heräämiseen ja peilissä tuijottavaan väsyneeseen mörrimöykkyyn. Tuollaiseen kuin kuvassa. 

Tämä kuva on perjantaiaamulta, jolloin herätys soi Clarion hotellissa ennen seitsemää. Olin käynyt illalla suihkussa ja unohtanut jälleen kerran harjata hiukseni. Kun vihdoin aamulla raastoin takkukasani auki harjalla, oli lopputulos melkoisen ilmava. 

Iina laitteli jo viestiä, että hän on matkalla kohti Clarionia ja PING Helsinki -tapahtumaa ja minä kiroilin tukkani kanssa, että miten ihmeessä saan sen taltutettua sellaiseksi A) näkisi sen alta jotakin ja B) kehtais liikkua ihmisten ilmoilla. Ja voin kertoo, että ei ihan ensi yrittämällä onnistunut, vaan kyllä oli taas neiti Korhosen kampaustaidot koetuksella. Erilaisten oho, eiku – yritysten ja erehdysten jälkeen lopputulos oli kuitenkin ihmeen kiva. 

Eli paistaa se päivä risukasaankin. Tai siis, pystyy se kampa takkukasaankin. -Uunituore satakuntalainen sananlasku-

 


24.04.2017

Posted at 12:06h in Yleinen by
0 Likes

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Meneen viikon arkikuva tyylikkäästi myöhässä vasta uuden viikon puolella. Mutta jos arjen kaaos on tämän kuvan mukaista tasoa, niin liekö ihme, jos ei ihan joka aikataulustakaan pysy kärryllä.. 

Reilu viikko sitten oli asukuvapostauksessa puhetta siitä, että missä lempivaatteet asuvat. Tuoleilla, sohvalla, lipastojen päällä ja mitä näitä väliaikaisia käteviä säilytyspaikkoja onkaan. Sen vuoksi ajattelin olevan ajankohtaista ikuistaa oma rättikaaoksemme. 

Kuvassa makuuhuoneemme sen jälkeen, kun mies oli siivonnut kämppää ennen kavereidensa tuloa ja siirtänyt olohuoneessa lymyilleet vaatekasat tuohon arkun päälle muiden jatkoksi. (Kyllä, jossain siellä hillittömän kasan alla on iso puinen säilytysarkku). Pyykkinarulta kerätyt minun puhtaat vaatteet lojuvat puolestaan lipaston päällä, kun en luonnollisestikaan ole vielä toimertunut pistämään niitä kaappiin saakka. 

Mutta, iloista tässä on se, että tämän kuvanottohetkellä vaatekasoja ei ollut missään muualla kämpässämme, vaan olohuoneessa näytti siistiltä eivätkä pyykkitelineet olleet vallanneet eteistä ja kylppäriä. Tai no huijasin mä vähän, vierashuoneessa on kyllä yks kirppiskasa, mutta sitähän ei lasketa. 😀

Ajattelin setviä tuon Mount Everestin kokoisen vuoren ja puhtaat vaatteet tuosta vielä tänään, mutta eihän siihen monta päivää mene, kun ollaan taas lähtöpisteessä. Mutta sitä tää on tää arki, loppumatonta pyykin pesua, rättien viikkausta ja vaatevuorien valloitusta.


15.04.2017

Posted at 00:42h in Yleinen by
0 Likes

Vuoden ajan joka viikko yksi kuva oman ihan tavallisen arjen tylsyydestä tai menosta ja meiningistä. 

Jo vuoden ensimmäisessä arkikuvassa nähty isotädin pikku pötkylä on jälleen täällä! Tai siis minä olen taas pitkästä aikaa täällä kotikonnuilla ja pääsen näkemään kaikkia rakkaita perheenjäseniä ja se on ehdottomasti arkikuvan arvoinen juttu. Tai oikeastihan tämä on aina ihan juhlaa, kun pääsee kaukana asuvan perheen pariin, mutta sillä lailla lämpimän arkisella tavalla.

Tammikuisessa kuvassa tämä pieni mies vielä pötkötteli lattialla mahallaan seuraten vierestä isoveljen ja meidän muiden peliä. Nyt kolme kuukautta myöhemmin minua olikin jo vastassa vauvasta taaperoksi kasvanut tyyppi, joka viipottaa menemään hirmuista vauhtia kävelyvaunun kanssa tai huonekalujen reunoista kiinni pitäen. 

Vietin illan ihan vaan tätä pikku herraa ja hänen puuhiaan ihastellen. Miten pehmoinen onkaan pienen lapsen iho! Ja miten suloiset ovatkaan ne makkaraiset reidet! Poika raukka sai tänään reisiensä ansiosta minulta uuden hellittelynimenkin, kun kutsuin häntä useamman kerran häntä 'isotädin herkkukinkuksi'. Lupasin muistaa käyttää tätä nimitystä vielä rippijuhlissakin. 

Taaperokärryilyn ja puhelimien tavoittelun lisäksi pikku herkkukinkun suosikkipuuhiin kuuluu myös sälekaihtimien rämppääminen ja ikkunasta kurkkiminen. Miten ihana onkaan vemputtaa pikkuikkunan kaihtimien narua ees taas!

Muista kiinnostuksen kohteista mainittakoon myös vessa, jonne herra yrittää salamana syöksyä, jos ovi jää vähingossa vähänkään raolleen. Jos sinne asti pääsisi, niin siellä voisi syödä vessapaperia! Näin tänään ihan uskomattoman konttausspurtin, kun poju havaitsi avonaisen oven. Äiti kuitenkin voitti kisan, joten jäi herralta selluloosapitoinen iltapala nauttimatta. 😀

On se ihana, isotädin pikku herkkukinkku