04.09.2018 Arkikuva – Kaaos hotellihuoneessa

Siihen ei kyllä montaa hetkeä tarvita, että yhden naisen kamppeet onnistuvat valloittamaan hotellihuoneen ja taikomaan kaaoksellaan väliaikaiseen majapaikkaan hyvin kodikkaan tunnelman.

Kuva on viikonlopulta Helsingistä Hotelli Seurahuoneelta, missä yövyin lauantain ja sunnuntain välisen yön Gloria Fashion Show -reissulla. On paljettia ja korkokenkää, kamerajalustaa ja läppäriä. Kaikki tilpehööri kaivettuna laukkujen kätköistä pitkin poikin. 

Hotellihuone on itselleni hyvinkin arkea taas tästä viikosta lähtien. Tällä ja seuraavalla viikolla levittelen matkatavarani ainakin neljään eri hotelliin. 

Enää ei hotelliyöpymiset aiheuta sellaista innostusta kuin joskus nuorempana, kun se oli harvinaista herkkua. Silloin jaksoi aina intoilla monipuolisesta aamiaisesta ja lähes hotelli kuin hotelli tuntui jotenkin ylelliseltä ja ihanalta.

Kyllä minä edelleen hotelleissa yöpymisestä silti nautin. Rakastan puhtaita valkoisia lakanoita, laadukkaita sänkyjä ja kylpyammeita. Hotellihuoneessa on aina jotenkin levollinen olo. Vaikka usein teenkin iltaisin hotellissa töitä, niin silti se on ympäristönä rentouttava. Hotellihuoneessa ei tarvitse miettiä, että ”ai niin, pitäis laittaa pyykkikone pyörimään” eikä siellä viikaamattomat pyykit häiritse näkymää.

Ja entäs sitten huonepalvelu! Joskus harvoin, jos oikein haluan hemmotella itseäni ja olen rättipoikki, tilaan illallista huoneeseen sen sijaan, että lähtisin työpäivän jälkeen johonkin ravintolaan. Lasi viiniä, kuvun alta löytyvä ruoka-annos ja Netflix, kaikki tämä sängyssä nautittuna, parasta.

Nyt pitäiskin sitten alkaa pakkaamaan, huomenna alkavaa muutaman päivän työreissua varten. Vaikka kuinka koittais päästä vähällä kamalla, niin kyllä niillä varmasti taas hotellihuoneen kaaokseen saa!

20.08.2018 Arkikuva – Ei aivoverenvuotoa!

Saan aina aika ajoin kommentteja lukijoilta, jotka sanovat tykänneensä viime vuonna pyörineistä arkikuvapostauksista. Viimeksi sekalaisesti arjesta kertovien kuvien paluuta toivottiin tänään, joten ajattelin sitten napata takaisin kiinni tähän sarjaan. Tämä tulee nyt toistona Instan puolelta, mutta onhan täällä joukossa myös lukijoita, jotka eivät seuraa mua siellä.

Maanantai tuntuu usein melko ankealta päivältä, mutta tänään ankeus nousi melkoisesti uusiin sfääreihin. Aamupäiväisen kuvauskeikan jälkeen autoon istuessa nimittäin mun päähän iski aivan ennen kokemattoman kova kipu. Se siis hyökkäsi päälle aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ihan kivutta vielä pistin avainta auton lukkoon, mutta auton käyntiin saatuani haukoinkin jo henkeäni kallon takaosssa sykkivän ja repivän kivun vallassa.

Pään sisällä sykki ja tuntui kuin joku olisi työntänyt tylsää poran terää pään takaa kohti silmiä. Mietin, että en uskaltaisi ajaa autoa, mutta toimitukseen oli matkaa vain muutama sata metriä ja halusin päästä sinne työkavereiden luo enkä jäädä yksin autoon kadunvarteen. Niinpä ajoin tuon matkan päätä lähes krampin omaisesti niskatyynyä vasten puristaen ja toivoen parasta.

Kamerareppu ja muut tavarat jäivät autoon, halusin vain nopeasti sisälle ja pitkälleni. Siinä sitten ensimmäiselle vaakatasossa olevalle huonekalulle heittäydyttyäni heijasin itseäni itkien ja lähes hyperventiloiden. Voin kertoo, että kyllä säikäytti. Olen kärsinyt elämässäni monenmoisia päänsärkyjä, mutta tämä oli hetkellisesti jotain täysin uutta.

Työkaverit ottivat nopeasti tilanteen haltuun ja päättivät soittaa hätäkeskukseen. Tuollainen yhtäkkiä alkava kova pääkipu otetaan ilmeisen vakavasti, sillä ambulanssi saapui hyvin nopeasti. Sain heti kärkeen kipulääkettä suoraan suoneen ja ensihoitajat konsultoivat lääkärin kanssa joka laittoi heti jo varauksen sisään, että mut viedään suoraan kuvattavaksi. 

Eli piipaa-auton kyydillä siis sairaalanmäelle ja siellä suoraan TT-kuvaukseen. Kuvausvehkeessä hurinan kuuntelun jälkeen sitten sydänfilmiä, labrakokeita ja joku useamman lääkkeen tehokas migreenin hoitoon tarkoitettu cocktail tipan kautta suoneen. Jo ensihoitajien antama lääke taltutti kipua tehokkaasti ja päivystyksessä saatu satsi vei loputkin hyvin nopeasti, joten mulla tuli jo olo, että kauheen noloa kun täällä ihan turhan takia hoitohenkilökunnan aikaa vien.

Mutta lääkäri vakuutti, että noin äkillisen kovan pääkivun kohdalla on kyllä hyvä varmistaa, ettei kyseessä ole esimerkiksi aivoverenvuoto. Että vaikka ei välttämättä varsinaista diagnoosia kivulle saadakaan, niin on tärkeää ainakin varmistua mitä se ei ole. Ja huh, ei löytynyt kuvista mitään ihmeellistä poikkeavaa. Ei vuotoa tai tukoksia. Epikriisistä luin, että joku sivuloydöksenä oli joku muutaman millin pineaalikysta ”joka siis täysin normaali hyvänlaatuinen muutos, eikä aiheuta toimenpiteitä”. Etsiskelin lisätietoa ja nesterakkulasta siis kyse. 

Mutta itse tuon kipukohtauksen syy ei siis täysin selvinnyt. Minulla ei ole diagnosoitu migreeniä vaikkakin muutamia kertoja olen siihenkin viittaavista oireista kärsinyt. Lääkärin mukaan oireet voisivat sopia myös ihan niska-hartiaseudun jännityksen aiheuttamiksi. Kun minulla siis pitkää historiaa tensiopäänsäryn kanssa, mutta noin kymmenesosana tämän päiväisestä infernaalisesta kipuhyökkäyksestä.

Mysteeriksi siis jäänee ihan varma dg, mutta tärkeintä oli, että mitään supervakavaa ei löytynyt ja että kipu saatiin hoidettua hyvin tehokkaasti. Ja mainittava on, että hoito oli kaikin puolin loistavaa ja nopeaa niin ensihoidon kuin päivystyksenkin puolella. Hoitajille ja lääkäreille siis ihan kymmenen pistettä. Jäi hyvä ja turvallinen fiilis.

Keikka hoitoon kesti vain reilut pari tuntia ja sitten pääsinkin jo kotiin jatkamaan lepäilyä. Sen verran meni suoneen kaikkea rauhoittavaa ja pönttöä sekoittavaakin, että vaikka kipu oli poissa, niin rauhassa sai loppupäivän ja tämän illan ottaa. Kun lääkkeiden vaikutus alkoi haihtua, tuli perästä vielä hieman huonovointisuutta, mutta nyt alkaa elämä jo oikeasti voittaa. 

Vaikka äkillinen kova päänsärky ei aina tarkoita mitään vakavaa, niin joskus se voi kuitenkin olla jotain mikä vaatii todella nopeaa hoitoa. Ota siis yllättävät oireet ja kova kipu tosissani ja hakeudu hoitoon. Kuten lääkäri sanoi ”9 kertaa kymmenestä kuvista ei löydy tällaisissa kohtauksissa mitään vakavaa, mutta kyllä ne pitää varmistaa, sillä muuten saattaisi jäädä se 1 kerta kymmenestä huomaamatta”.