Huhhuh. Nyt se on vihdoin ohi, nimittäin viimeinen työviikko ennen lomaa. Lomalle jääminen on oikeasti ihan suunnattoman stressaavaa puuhaa, kun yrittää epätoivoisesti tehdä mahdollisimman paljon hommia alta pois, ettei jättäis työkavereille ihan helvetillisiä pommeja. Paahdoinkin sitten neljä viimeistä päivää lähes kellon ympäri saadakseni kuvatilauspinon ja koevedosjonon edes hieman pienenemään.

Ja jotta kiirettä olis varmasti pitänyt, jouduin ottamaan tiistaiksi ylimääräisen vapaapäivän vanhan asunnon lopputyhjentelyä ja siivousta varten eikä sekään ihan kevyt päivä ollut. Seuraavana päivänä sitten muru puunasi kämpän loppuun ja saatiin kuin saatiinkin vanha koti luovutettua pois han kunnialla. Mutta voi herran jestas että siinä riitti hommaa.

Ei siis ehkä ihmetytä, ettei ole tullut paljoa bloggailtua. Mulla on uudessa kodissa nyt kuusi yötä takana, mutta en ole ehtinyt viettää täällä aikaa yhtään nukkumista enempää ja sehän tarkoittaa sitä, että yksikään tavara ei ole vielä liikkunut ulos muuttolaatikoista. Ainoa laatikko jota olen viikon aikana tyhjentänyt, on jääkaapissa asuva, anopin Tallinnasta tuoma siiderikeissi.

Pukeutuminen on ollut aamuisin aika mielenkiintoista, kun vaatteet on sikin sokin jossain jätesäkeissä. Onneksi yhdellä ja samalla neulemekolla ja vain pienellä silmäpaolla varustetuilla sukkahousuilla pärjää useamman päivän. Ja se musta knalli joka päässäni keikkui koko viikon ei suinkaan ollut harkittu tyylivalinta, vaikka moni minut nähnyt niin luulikin,  vaan korvaava tuote kateissa oleville hiusmömmöille. Hattu löytyi sopivasti vanhan asunnon vaatekaapin perältä loppusiivouksen yhteydessä. Mutta hattu oli ilmeisesti ihan hyvä  sillä sain kuulla sen tekevän minusta ”valokuvaajan näköisen” tai vaihtoehtoisesti ”tuovan taiteellista fiilistä”. 😀

Eli sellaisia kuulumisia täältä kaaoksen keskeltä. Sen verran olen viettänyt viime päivinä ns. omaa aikaa, että ne muutamat hetket töistä tulon ja nukahtamisen välillä olen selaillut taas kerran sisustusblogeja ja muutamia verkkoputiikkeja, joten sain kerättyä kuvakansioistani materiaalia Viikon Ihanat vol. 2 -postaukseen.

Elvina Interiör -nimisessä verkkokaupassa törmäsin aivan kuolettavan ihanaan House Doctorin metallikaappiin. Minulla on nyt joku ihme innostus kaikkiin metallisiin huonekaluihin. Himoitsemieni vehkeiden hinnat eivät vaan yleensä ole juurikaan ystäviä kukkaroni kanssa. Tuokin kaappikaunotar nimittäin vaatisi n. tonnin verran pätäkkää muuttaakseen luokseni. Eli ei tuu tapahtumaan. Mut katsella ja ihailla saa onneksi ilmaiseksi.

Samaisesta verkkoputiikista silmään osui myös kätevän näköiset läpinäkyvät akryylilaatikot jotka ovat myös House Doctorin. Mietin, että helpottaisivatkohan tuollaiset omaa asuste- ja pikkusäläkaaostani, kun sisällöt näkisi ilman, että joka ikistä boksia on avattava etsiessään jotakin juuri tiettyä suunnattoman tärkeää esinettä. Toisaalta tuollasia bokseja käyttäessä pitäisi harkita hieman tarkemmin mitä niihin pistää koska täyteen ympätty läpinäkyvä ”roskakori” ei ole ehkä kovin hyvä sisustuselementti. Ja niinhän siinä sitten kävisi, että ne sekalaiset ja ei niin katseenkestävät, mutta kuitenkin niin tärkeät roippeet vain siirtyisivät johonkin muualle sellaisiin laatikoihin joiden sisällöstä ei taaskaan olisi mitään hajua. 😀

Henkkamaukalle ehdinkin sitten pistää menemään pikkuisen tilauksen, kun tarjosivat yhdestä tuotteesta -25% ja muista -10%. En ole mikään suunnaton kynttilä-ihminen, mutta nuo vanhat apteekin pullot värillään ja reseptit etiketeillään mieleen tuovia tuikkuja oli kuitenkin saatava. Kyllä sitä aina syksyn pimetessä toisinaan tulee sytyteltyä tuikkuja tunnelmaa tuomaan ja noiden arvelin sopivan hienosti meidän uudelle (joskin vielä saapumattomalle) tammi-ruokapöydällemme.

Tuikkujen lisäksi ostoskoriin hyppäsi muutama sisustustyyny ja -päällinen, sillä vanhat ihanat mamman tekemät silkkibrokadi-tyynyt joutuivat muuton yhteydessä mappi ö-hön huonon kuntonsa takia. No johan ne lähes kymmenen vuotta palvelivatkin. Tyynynpäällisiä valitessani mielessäni oli meidän uusi sohvapöytä, joka on vielä teillekin esittelemättä. Valitsin siis muutamia pellavaisia yksilöitä hiekan, ruskean ja vihreän sävyissä. Yksi kolmesta oli tuo kuvassa näkyvä ”Sel de Mer”-tyyny.

Kuten jo ehkä kesän aikan saatoitte muutamista paitahankinnostani huomata, olen ollut viimeaikoina hyvin ihastunut pellavaan ja sen vuoksi tyynyt eivät jääneet ainoaksi karheanpehmeäksi hankinnaksi. Me emme oikeasti tarvitsisi yksiäkään lakanoita, sillä kaapit (tai siis muuttolaatikot) pursuavat niitä, mutta kun saa hiekanruskean pellavapussilakanan + tyynyliinan reilulla parilla kympillä, niin siinä ei sitten ole järjellä paljoa vastaan sanomista. Lupaan laittaa huonoimmasta päästä parit lakanat menemään vastapainona uusien hankinnalle. Niitä voisi viedä vaikkapa löytöeläinkotiin, kun ainakin täällä Porissa on välillä ollut keräyksiä, joissa on toivottu juuri vanhoja vuodevaatteita, pyyhkeitä ym. löytöeläinten koppien ja häkkien pehmusteiksi.

Mitä noiden hintaan vielä tulee, niin tuo hiekanruskea oli ainoa alessa oleva väri hintaan 29,95 € (norm. 49,95 €) ja koska se oli tilaukeni kallein tuote, sain siitä vielä sen -25% siitä huolimatta, että kyseessä oli ale-tuote. Ja mikä parasta, tilasin kaksi settiä ja alennus tuli molemmista. Eli kaksi pussilakanaa ja kaksi tyynylinaa 45 eurolla. Ei paha. Tosin minkäänmoista kokemusta minulla ei ole H&M:n pellavatuotteista, mutta tuskin ne nyt ihan kuraa on.

Muita kuolauksen kohteita menneellä viikolla ovat olleet Etsystä löytyneet rennon ryhdikkäät Scabby Robot-merkkiset nahkalaukut. Tuo ruskea suorastaan huutaa nimeäni, kuuletteko tekin sen?

Helsingin pyörähdyksellä puolestaan Indiskan katossa roikkuneet metalliset lamput saivat huokailemaan ihastuksesta. Vielä en ole keksinyt mihin huoneeseen kyseinen lamppu parhaiten sopisi, joten en raahannut sitä kotiini. Mutta viikon päästä on jälleen asiaa pääkaupunkiin, joten ehkäpä sisustussuunnitelma selkiää siihen mennessä. Hintaa lampulla oli n. 120 €.

 

Nyt mää menen repimään murun ylös sängystä ja raahaan sen sitten kanssani kirpputorille. Ja tänään alkaa oikeasti tavaroiden purkaminen, jei!!!


Mä olen pikku hiljaa alkanut vakuuttua siitä, että syksystä ei voi tulla hyvä ilman kauniin ruskeita nilkkureita.

  1. Vagabond, Dee
  2. Vagabond, Palma
  3. Asos, River Island Brogue Ankle boots

 

Mitä muuten olette mieltä.. pitäiskö silloin huolestua tilanteestaan, kun hankkii kenkiä sellaista tahtia ettei uskalla tunnustaa kaikkia ostoksiaan edes täällä blogissa? Mulla olis nimittäin yhdet uudet tuklokkaat teille esittelemättä. Mutta kun oikeesti mua vähän hävettää.. 😀 Satoin nimittäin hieman pyörtää puheeni ja perusteluni eräiden jalkineiden suhteen…

Mä sulattelen asiaa hieman ja tunnustan myöhemmin kunhan olen kyseisten kenkien kanssa samassa asunnossa. Nyt olen vielä kahden asunnon loukussa, mikä tarkoittaa sitä, että kamat on ihan levällään.


Oli mielestäni lukenut tämän uutisen jostain jo aiemminkin, mutta nyt toisen kerran asiasta luettuani minä vasta sisäistin asian: Ratian suunnittelema Marimekon Olkalaukku on tämän syksyn mallistossa mukana myös nahkaisena versiona! Värivaihtoehdot ovat klassikolle sopivasti musta ja arvokkaan oloinen ruskea. Ja kuinka hyvältä tuo ruskea laukku näyttääkään.

Laukussa ei ole mitään liikaa, vain simppeli muoto ja nahan kaunis pinta. Kelpuuttaisin minimalistisen kaunottaren olalleni koska tahansa. Itse asiassa laukku muistuttaa kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin paljon viikonloppuna näkemässäni unessa olleita isoja olkalaukkuja. 😀

Marimekon Olkalaukkua ei turhaan kutsuta klassikoksi, sillä sen ajaton malli ei ole vanhentunut 40 vuodessa tippaakaan. Itselläni on ollut musta markiisikankainen Olkalaukku käytössä jo toistakymmentä vuotta. Ensin se palveli koululaukkuna lukiossa ja jatkoi uraansa sen jälkeen AMK-opintojen tiellä niellen sisäänsä kiltisti A4 kokoisen kansion. Päästyään eläkkeelle koulukirjojen kantamisesta on laukun kanssa koluttu sittemmin mm. festareita ja pääseepä se silloin tällöin mukaan arkeenkin. Väri ei enää ole kaikinpaikoin musta vaan ennemminkin sävyä ”elämää nähnyt entinen musta”, mutta muuten uskollinen kaveri on edelleen elämänsä kunnossa.

Viime keväänä musta Olkalaukku sai pikkusiskon, kun Tampereen Radiokirppikseltä löytyi vaaleanruskea Mini Olkalaukku juuri sopivasti kätevän kokoisen messenger-laukun tarpeeseen. Ne ovet nyt vanhemman sisarensa kanssa laukkuja jotka aina toisinaan saattavat levätä kaapissa pitkiäkin aikoja kunnes taas jonakin aamuna tajuan niistä jomman kumman olevan juuri täydellinen ratkaisu sen hetkiseen laukkufiilikseeni.

Tuon ruskean nahkalaukun voisin veikata olevan juuri yhtä mahtava ja kenties jopa paremmin aikaa kestävä kuin markiisikankaiset kaverinsakin. Voisin hyvin kuvitella miten uskollisesti se palvelisi minua vuodesta toiseen ja kuinka vuosien tuomat naarmut ja jäljet vain kaunistaisivat sen pintaa. Välillä ehkä kyllästyisin hieman laukun väriin ja pakkaisin sen odottamaan parempaa päivää, mutta pienen loman jälkeen jälleennäkeminen olisi taas enemmän kuin riemukas.

Koska tällainen pitkällä tähtäimellä nähty rakkaustarina kehkeytyi päässäni jo pelkän kuvan perusteella, niin ehkäpä tuo laukku on käytävä jossain välissä tarkastamassa ihan livenä ja kurkata samalla varovasti myös hintalappu. Sen näkeminen ehkä hieman jännittää.