03.07.2011

Posted at 23:27h in Yleinen by
0 Likes

Minulla on aivan hillitön kasa valokuvia edellisviikkojen reissuilta ja aion kiduttaa teitäkin niistä melko monella. Kuten jo aiemmin mainitsin, olin Wienissä Olympuksen kutsumana ja kustantamana seuraamassa uusien PEN-mallien lanseerausta. PEN-sarjan erikoisuus on se, että ne ovat peilittömiä järjestelmäkameroita ja tämän vuoksi kompaktikameroiden kokoisia. Peilittömät järkkärit olivat itselleni melko uusi tuttavuus ja täytyy sanoa, että todella miellyttävä sellainen.

Voin jo nyt varoittaa, että kyseisestä vehkeestä joudutte kuulemaan täällä blogissa kerran jos toisenkin, sillä sarjan lippulaiva EP-3 meni ehdottomasti omalle ostoslistalleni. 900 € hinnan vuoksi minun täytynee kuitenkin odottaa joulukuuta ja veronpalautusrahoja. Mutta saankin kamerasta sitten loistavan kolmekymppis-synttärilahjan itselleni. Jokunen kuukausi täytyy siis malttaa vielä odottaa. 😛

Lanseerauskekkereiden jälkeisenä päivänä pääsimme jokainen mukanaollut kokeilemaan PEN EP-3 kameroita useamman tunnin ajan samalla, kun opas kierrätti meitä jalkaisin ympäri kauniin Wienin. Itse tykästyin erityisesti muutamaan kameran  ART-filtteriin ja napsinkin päivän mittaan kuvia erityisesti pinhole- ja grainy film-filttereillä, jolla otettuja kaikki tämän postauksen kuvat ovat. Ihanaa mustavalkofilmin fiilistä!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Siinä siis hieman Wienin tunnelmia mustavalkoisena PEN EP-3 kameralla kuvattuna. Kuvat ovat suoraan kamerasta ilman minkäänmoista käsittelyä. Tässä juuri yksi syy miksi rakastuin kameraan niin palavasti, niin ihanaa kuin bloggaaminen onkin, minua ei kiinnostaisi työpäivien jälkeen istua enää sekuntiakaan kuvankäsittelyn parissa, mutta omien kameroideni peruskuvat kaipaavat aina jos jonkinmoista säätämistä. PEN tarjoaa monta toimintoa joiden avulla saa aikaiseksi itseäni miellyttäviä tunnelmallisia kuvia ilman, että niitä tarvitsee nyhrätä enää photoshopissa.

Olenkin siis vakaasti sitä mieltä, että kyseinen kamera kulkisi mukanani huomattavasti nykyisiä kameroitani tiiviimmin ja se myös säästäisi aikaani, kun saisin jo valmiiksi itseäni miellyttävillä tyyleillä käsiteltyjä kuvia. Varsinainen ammattilainen minäkin! 😀 Mutta työajan ulkopuolelle tämä olisi itselleni ihan täydellinen ratkaisu. Loistavasti onnistui siis Olympuksen aivopesu. Mutta ei se voi olla huono vehje, jos se onnistui herättämään henkiin minussa jo useamman vuoden kateissa olleen valokuvaamisen ilon. Siitä 900 € on varsin pieni hinta.


19.05.2011

Posted at 10:00h in Yleinen by
0 Likes

Ensimmäisenä tulee mieleen syvänpunaiset Leviksen viisnollaykköset jotka mamma toi tuliaisiksi New Yorkista keväällä -97. Sitten oli ne  lantiolla roikkuneet, lukioaikojen lemppareiksi muodostuneet kirkkaanpunaiset housut jotka ostin Gwen Stefanin coolit kuvat mielessäni vilkkuen Turun H&M:sta.

Tummanpunaiset punk-henkiset ruutuhousut puolestaan löytyivät edellämainitun ruotsalaisketjun Tampereen myymälästä miestenosastolta ollessani hiihtolomareissulla lukioaikaisen poikaystäväni luona. Mukavan pehmeät lähes viininpunaiset puuvillapöksyt tarttuivat mukaan Lindexin alerekistä  lähes viisi vuotta sitten.

Yhdeltä kesälomareissulta mukaan tarttuneet verenpunaiset ja tuskaisen kireät pillifarkut taas eivät toiveistani huolimatta venyneet niin paljon kuin olisin toivonut ja jäivät suureksi surukseni kaappiin.

Tuossa vain muutamia esimerkkejä kaappini kautta kulkeneista punaisen eri sävyissä hehkuneista lahjepareista. Kaikki niin rakkaita ja tuovat mieleen paljon mahtavia muistoja vuosien varrelta. Niin paljon kuin punaista rakastankin, olen harvoin osannut tai halunnut käyttää tuota leiskuvaa väriä yläosissa. Mitä taas tulee housuihin, hameisiin, kenkiin ja laukkuihin, niin punainen on ehdottomasti minun juttuni.

isabel_marant

Punaisia kenkiä löytyy tälläkin hetkellä kaapista ja ahkerasta käytöstä ainakin kymmenkunta paria, mutta omaksi suureksi harmikseni kaapin housuhyllyllä on ihan juuri upeiden punaisten pöksyjen mentävä aukko. Heräsin tuon puutteen vakaviiteen viimeistään sillä sekunnilla, kun näin tuon ylläolevan kuvan Net-A-Porterissa.

Minun ja noiden Isabel Marantin täydellisen väristen ja mallisten twilli-satiinihousujen välissä on valtameren ja 275 € lisäksi ylimääräiset sentit minun vyötärölläni ja takamuksessa. Se kun tuppaa olemaan niin, että mitä ekslusiivisempi merkki, sitä pienempi kokohaarukka. Me pylleröt saadaan tyytyä halpaketjujen trikooseen. 😀

punaiset_housut_asos

Asos tarjoaisi koon ja aivan upean värinkin huokeaan 40 £ hintaan, mutta malli ei oikein innosta, enkä usko sen olevan omalle kropalleni sopivakaan. 😛

Epätoivoinen punaisten pöksyjen metsästyskausi on nyt siis virallisesti avattu! Toisaalta ehdin kyllä jo miettiä sitäkin vaihtoehtoa, josko joku taitava ompelija voisi hurauttaa housut kasaan lempihousuistani (nähty esim. täällä) mallia ottaen. Juuri nyt harmittelen, että miksi, oi miksi en itse osaa tehdä vaatteita? Varmaan siksi, kun ei ole tullut opeteltua.. olisko noin. Mutta voisin väittää, että housut ei ehkä olis se helpoin rasti aloittaa opettelua. 😀

Vinkkejä rennoista, mutta silti istuvista upean punaisista housuista koossa suunnattoman suuri, otetaan mielellään vastaan. Myös innokkaat ja taitavat ompelijat voivat ilmoittautua. 😀


23.03.2011

Posted at 22:34h in Yleinen by
0 Likes

Olen jo monta kertaa aiemminkin vinkunut täällä blogissakin sitä kuinka onnetoman naarmuisessa kunnossa mun rakkaat ainakin viisi kesää jo palvelleet Versacen aurinkolasini ovat ja miten ehdottomasti tarvitsisin uudet täydelliset pokat. Paljon nähneet lasini ovat olleet jo ainakin pari kesää ihan puhtaasti jatkoajalla ihan vain siksi, että uusia ”niitä oikeita” ei vain ole tuntunut tulevan vastaan vaikka olen syöksynyt sovittelemaan lähes jokaiseen vastaantulleeseen aurinkolaseja myyvään liikkeeseen.

Maanantaina kävin taas kerran kotikadullani sijaitsevassa optikkoliikkeessä ja yllättäen siellä oli yhdet melko lupaavat kehykset. Koska hinta oli lähemmäs 300 e ja tilipäiväkin vasta edesä päin, jäin kuitenkin vielä harkitsevalle kannalle ja palasin kotiin haaveilemaan.

Net-a-Porterista löytyikin kolmen suora, joka kertoo aika täydellisesti omasta aurinkolasimaustani.

aurinkolasit

On ihan sama mihin suuntaan vuodet aurinkolasimuotia paiskovat, niin minun toivbeeni pysyvät samanlaisina. Haluan lasieni olevan suuret ja mustat. Rakkaat Versaceni ovat aika pitkälti noiden vasemman puoleisten Oliver Peoplesin lasien kaltaiset. Maanantaina sovittelemani lasit puolestaan ovat malliltaan melko tavalla saman oloiset kuin The Rown lasit kuvan keskellä. Mutta aijai miten ihanilta nuo härskin hintaiset astetta kissamaisemmat Linda Farrow Luxen näyttävätkään! Mistä löytäisin suuret kevyesti kissamaiset diiva-pokat tulevaksi kesäksi?

Mielestäni aurinkolasien tärkein ominaisuus heti silmien suojaamisen jälkeen on mahdollisimman suuri naaman peittävyys, jotta säästyy silmien meikkaamiselta. Mutta nyt noita mahtavia super-woman aurinkolaseja katsoessani alan miettiä miten huikeaa olisi, kun lasit olisivat noin suuret, voisi säästyä kesän ajan vielä kulmien nyppimiseltäkin! 😀

Optikkoliikkeessä vieraillessani varasin samalla itselleni myös näöntarkastuksen huhtikuun alkuun. Minulla on muutamia vuosia sitten ollut hetken aikaa lasit lukemista ja näyttötyöskentelyä varten hajataittoni vuoksi, mutta en jotenkin koskaan oppinut laseja käyttämään ja ne hautautuivat laatikon perälle. Nyt haluan tarkistuttaa millä tolalla silmäni nykyään ovat. Ja itse asiassa ihastuin jo niin palavasti eräisiin todellisiin kissa-kehyksiin, että aloin jo oikeastaan haaveilla silmälaseista. Tunsin oloni niissä todelliseksi supersankariksi!  😀 Katsotaan muutaman viikon päästä miten käy.

Vaikka aurinkolasihommat jäi tarpeesta huolimatta edelleen vaiheeseen, niin tänään helpotusta löytyi lähempää kuin arvasinkaan. Hankin pari vuotta sitten Ray-Banin L-kokoiset Wayfarerit ns kakkoslaseiksi lemppareideni rinnalle. (tai tarkemmin ottaen kaverit hankkivat ne minulle palkkioksi eräästä kuvauksesta). Niin paljon kuin laseista pidinkin, niin ne jäivät loppujen lopuksi todella vähälle käytölle koska väsyin nostelemaan laseja koko ajan ylemmäs nenälle niiden valuessa pienenkin pään liikkeen vuoksi.

wayfarer

Tänään sitten kerrankin tajusin napata lasit mukaani ja suunnata työmatkalla optikkoliikkeeseen kysymään apua. Ja kuinka ollakaan, pienen pieni lämmitys- ja taivuttelu-operaatio ja minä sain ihan uudet täydellisen mahtavat aurinkolasit! En tajua, miten en ollut älynnyt jo aiemmin mennä lasien kanssa liikkeeseen vaikka ne Versacen muovipokatkin on aikoinaan muotoiltu päähäni sopiviksi, joten tiesin taivuttelemisen olevan mahdollista.

Nyt siis iloitsen näistä uudestisyntyneistä laseista, jotka näyttävät tänäkin keväänä yhtä aikaa sekä klassisiltaettä moderneilta, ja mieltä kalvanut epätoivo uusien lasien löytymisestä on yllättäen tiessään.